RAULI LEIVISKÄN KISARAPORTIT
|
![]() |
|
Raulin itä-suomen reissu päätyi keskeytykseen.
F-junnucupin viimeinen talviosakilpailu ajettiin Koillis-savossa, tarkemmin Kaavissa oli kilpailukeskus. Järjestäjät olivat loihtineet loistavan kisan, mistä Rauli antoi kiitosta vuolaasti. Kartanlukijaksi palasi Mika Paajanen. Lukko-ongelmista kärsineeseen autoon tehtiin pikkusäätöä. Iskari remontti paljastui onnistuneeksi ja lisäksi koitettiin taakse huonompipitoista Black Rocket rengasta, jotta Golffi kääntyisi paremmin. Ekalla EK:lla tämä toimi hyvin, kakkosella taas ei. Ykkösellä puolessa välissä pukkas tilannetta, mutta peräpää onneksi heitti auton takaisin tiellä, notta ei menty nokka edellä penkkaan. Kakkosella alkoi sataan lunta ja pito siis katosi täysin. Näin ollen pätkä meni täysin pankin alle ja kolmoselle haettiin kiukkua. Tosin ennen kolmosta vaihteiston 3:s vaihde alkoi pitämään ääntä ja sama nelosvaihteella. No lähdettiin ajamaan ja eihän se kauaa kestäny. N.6km kohdalla vaihteistosta kuului "- kuin siellä olisi kolme nyrkinkokoista kiveä" - ääni. Auto liikkui pamauksen jälkeen vielä, mutta kesken kisa oli pakko jättää ja siirtyä katsomon puolelle, koska das Orginal Wolfenbyttelilästäkin oli mukana 1 litra. Laatikkoa ei ole vielä purettu, mutta se tod.näk menee verkonpainoksi ja kolperoon laitetaan jo aiemmin hommattu Passatin suorakytky Samaran lukolla. Seuraavaa kisaa suunnitellaan Uuteenkaupunkiin. |
|
|
Rauli Leiviskä Waltikka rallissa Viialan ralliässä Rauli sai Urmoksen seuratoverin viereen, kun kartturiksi istui myös AKK:n kilpailijalisenssin edelleen omistava Timo Nikkilä. Timo onnistui Golf-tulikasteessa hyvin. Autoa laitettiin viimekertaisen keskeytyksen jälkeen parempaan tikkiin ja myös vaihteensiirto saatiin hyvään kuntoon ja jopa eristettiin kuumuudelta. No, eipä valmistelut taas menneet ihan putkeen, kun "mitä lie Zaikkaa" hitsatessa meni hitsauskipinä Ralelta silmään ja pe-la-yönä ei nukuttu olleenkaan. Myös itse kisa ajettiin masanykästyyliin aurinkolasit silmillä ja auringonvaloa vältellen. Se ei ollut helppoa niin aurinkoisena päivänä. Ykköseekoolla huomattiin, että etuiskarit ovat polkupyöränpumput ja keula pomppii minne sattuu. Myös ek 2 meni mönkään, koska 600 metriä lähdön jälkeen tuli hartialukko ja Golffi meni ns.reikään. Ek 3 ja Ek 4 menivät sitten jo paljon paremmin ja harmittamaan ei jääny kuin nuo iskarit ja myös löystyvä lukko. Lopputuloksissa pojat löytyivät luokan kahdeksannelta sijalta kun Jaakko Karjamäki voitti Starletilla. Talvikautta on vielä jäljellä F-junioricuppia Tuusniemellä 20.3 Ralen video klippejä ek:t 1-4 Incar EK1 Incar EK 2 Incar EK 3 Incar EK 4 |
|
|
Leiviskä keskeytti vaihteensiirto-ongelmiin Valkealassa 27.2.2010 ajettiin Valkealassa F-ryhmän Junnucupin toinen osakilpailu. Rauli Leiviskä ja kartturi Mika Paajanen olivat saaneet auton kuntoon viikon aikana. Edellisenä viikonloppuna ajettu Nokian Sprint meni penkin alle ja syykin onneksi selvisi; lukko oli liian löysällä ja kytkinlevy kulunut. Kilpailuun lähdettiin siis luottavaisin mielin auton puolesta. Junnucupin periaatteen perusteella tässä kisassa a-juniorit lähtivät letkan häntäpäässä ja spooria olikin tarjolla reilusti. Golffi ei meinannut sopia uriin millään, mutta alusta muuten pelasi hienosti ja kiristetty lukko myös. Ekalla eekoolla meni heti penkkaan n.400m lähdöstä ja vähän liian pienellä vaihteellakin tuli ajettua. Pikku huollon jälkeen kakkoselle ja siellä alkoivat ongelmat, kun vaihteet alkoivat häviämään. Viimeisessä 90 asteen vasurissa sitten vaihteet katosivat kokonaan. Pojat saivat laatikosta nelosen päälle ja eikun maalin jälkeen tutkimaan ongelmaa. Vika löytyi, eli vaihteensiirron pitkittäisvaijeri oli rispaantunut ja eihän sille mitään mahtanut, kun ei yhdelläkään vaihteella voi ajaa. Keskeytysilmoitusta kehiin. Talvikaudesta koitetaan lähteä ajamaan vielä Waltikka Rallispecialiin ja Koillis-Savon 3. junnucupin osakilpailuun. |
|
|
Rauli Leiviskä palasi Golf 17:n rattiin hyvällä kisalla Nuutajärven Lasikylä oli jälleen keskuspaikkana kun Urjalan Urheiluautoilijoiden järjestämä Junnucup pyörähti käyntiin. Kilpailun ilmoittautui n.160 kilpailijaparia ja reittinä oli varsin hienot hämäläistiet. Urjalan Moottoriseuraa edustava Rauli Leiviskä kartturinaan Mika Paajanen olivat saaneet ykköskorimallin Golfin valmiiksi ja noin puolentoista vuoden ajotauon jälkeen kaverukset olivat jälleen kisassa mukana. Ajotauko aiheutti varovaisuutta molemmissa ohjastajissa ja osansa vaikeaan kisaan teki myös erittäin pieni lähtönumero eli 3. Kun vielä molemmat edellä olevat keskeyttivät jo alkuvaiheessa, niin sai Rauli piirtää ajolinjoja lähes koko kisan ajan tielle ja tien viereen. EK 1:llä valtiontiellä pitoa oli hyvin, mutta pienemmällä tiellä heti paljon vaikeampaa. Luokkasijoitus ykkösen jälkeen 13. Kakkoselta ei jääny paljoakaan mieleen, mutta kolmosella oli mielenkiintoinen lähtö, kun Golfi jäi sutimaan paikalleen vaikka Rauli antoi runtua aina kolmosvaihteelle asti. 15 sekunnin jälkeen päästiin kuitenkin liikkeelle. Tästä kimpaantuneena pyyhkäistiin heti hankeen jarrutuksesta, mutta päästiin ylös. Varsinkin peräpää tuntui erittäin levottomalta. Ek 4 meni hyvin, mutta vitosella oli probleemaa valojen kanssa. Puolenvälin jälkeen tullut ylämäki huomio oikea tuli myös silmille ja sukellettiin perä edellä kohti paaleja. Rauli piirsikin ajolinjat seuraaville, sillä tässä paikassa varsinaista tietä käytti vain 7 autoa siinä vaiheessa mukana olleista. Samassa rytäkässä jäi käsijarrukin päälle (luultiin jo, että kone meni) EK 6 oli pumppujalkaa ja vähän hankipussailua. Maaliin päästiin ja luokassa 6. sija, mihinkä ollaan kuitenkin varsin tyytyväisiä auton ja vähän miestenkin tulikasteessa. |
|
|
Kuvia Ralen projektista |
|
|
|
|
|
|
Kuvia Ralen testistä |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Leiviskä ja Mölsä puskaan Kouvola-rallissa
Lempäälän UA:n nopea kilpakaksikko Rauli Leiviskä ja kartturina Mika Mölsä joutuivat päättämän tämänkertaisen rallinsa aivan liian aikaisin jo ensimmäisellä erikoiskokeella. Mahtoiko asia johtua liian aikaisin
valmistuneesta autosta? Sillä kun kisavehje oli valmiina jo tiistaina, niin se
ei Rauli mukaan ole koskaan luvannut mitään hyvää. Silloin kun auto on
valmiina viimeisellä minuutilla, niin menee aina paremmin. |
|
|
|
|
| Perjantaina oltiin luonnollisesti nuotittamassa ja pieniä muutoksia nuotitukseen tehtiinkin. Lauantaina lähdettiin sitten kohti kahdeksan erikoiskokeen työrupeamaa. Kisa alkoi meidän osalta hieman takkusesti, mutta nuotti tuntui nyt selvästi paremmalta, kiitos muutaman viikon takaiselta nuottikisalta. Hyvä nuotti innostutti kuskimme niin, että n.10,5 km ek:n lähdöstä sininen Golffimme meni ulos. Paikka oli erittäin liukas, mutta jo ennen ulosajokohtaa auton perä tuntui levottomalta, "-kuin jäällä olisi ajanut" totesi Rauli. Kurvi oli vasen alas loiva ja siinä ajettiin käytännössä nelosvaihteella "vasen täys". Etunurkka edellä mentiin ja 15cm kuusikin katkesi. Ympäriajokierroksia tuli lähes 4, sillä auto jäi katolleen. Onneksi kuskeille ei sattunut mitään, vaikka lento oli hurja. | |
|
|
|
|
Auto meni varsin pahannäköiseksi ja sunnuntaina tehtyjen selvitysten mukaan vaihtoon menee ainakin, etulokasuojat, ovet, takakylki, katto, toinen runkoaisa, tukivarret, taka-akseli, vaihdelaatikon korva yms Joten autotallihommia tuli taasen, mutta tälläkin kertaa auto parsitaan kasaan ja syksyllä saatetaan jo nähdä tuulennopea Golf uudelleen tositoimissa. Leiviskän ja Mölsän luokan voitti Matti Lehtinen Escortilla. PS. WEB master kiittää loppupeleistä................. |
|
|
|
|
|
|
|
|
Leiviskällä vauhdikas nuottikilpailu Rauli Leiviskä ja kartturinsa Mika Mölsä suuntasivat pitkästä aikaa nuottikilpaluun. Kisaksi valittiin 14.6.2008 Keski-Uusimaa ralli, mikä yleisien SM-sarjan kilpailu. Se sisälsi 8 erikoiskoetta, joista tosin kaikkia ei päästy ajamaan. Ennen kilpailua oli hieman murheita virranjakajan
kanssa, mutta se saatiin korjatuksi viikolla. Niinpä kisaan lähdettiin
luottavaisin mielin. Tosin jo ekalla siirtymällä meinattiin törmätä
siviiliautoon, kun se vilkku tuntuu olevan niin usein rikki. Pätkän alkuun
ehjin nahoin, mutta ykkönen meni siirtymäksi kanssa kilpailijan ulosajon
seurauksena. |
|
|
|
|
Kakkonen oli pitkä, yli 22 kilometriä ja ajo oli hieman hapuilevaa pitkällisen nuottikisatauon takia. Ek muuten oli nautittavaa ajettavaa ja kestikin hyvin. Kolmos ek meni jo paremmin ja saaliina luokan jaetut pohjat. Nelosella ajettiin 3 km asfaltilla ja sehän specialistillemme sopi hyvin. Pohjista vain sekunti. Murheitakin alkoi tulla, kun ykkösvaihde ei enää mennyt päälle. Tästä huolimatta Rauli päätti ajaa autolla niin kauan kun se kestää. Kuutos ek peruttiin ykkösen tapaan ja ajotauolla oli aikaa katsella tuloksia. Koska luokkakärjestä oltiin vain reilu 10 sekuntia, päätettiin seiskalle hyökätä. Pätkä meni agressiivisesti, mutta 200 m ennen maalia meille näytettiin sos kylttiä ja jouduttiin pysähtymään bemari kisailijan tulipalon takia. No tästähän tuli tietysti meille aikahyvitys. Kasi-ek meni myös hyvin ja enää jäljellä yksi siirtymä. 3km ajettuamme siirtymää kuului alustasta pari kolausta. Auto parkkiin ja ihmettelemään, mitä tapahtui. Etutukivarren takapultti oli irronnut. Kekseliäät kilpailijat laittoivat tukivarren hirttäen in-carin kiristyspannalla kiinni ja ihmeen kaupalla päästiin 30km siirtymä maaliin asti ! Maalissa odotti mukava luokan kakkossija. Luokan voitti Matti Lahtinen Escortilla. Laatikossakaan ei odottanut mikään täystuho, joten seuraavaan kilpailuun lähdetään hyvillä mielin. |
|
|
HydRaul shakedown 10.5 Sitä kadonnutta vauhtia mitä jälleen etsittiin, tais jopa löytyä, eli vaikka kone onkin jälleen auki, oli reissu positiivinen... |
|
|
|
|
|
|
Ralen Waltikka raportti: "Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä" Legendaarisen Oulun ulosajon jälkeen Rauli sai uuden autonsa kuntoon perinteisesti viimetinkaan. Pitihän sitä päästä ajamaan Waltikka ralliin. Perjantai-iltana testeissä auto tuntui toimivan hyvin. Toiveita kunnon tuloksesta herätti alustan säädöillä löydetty kauan kadoksissa ollut vetopito. Lauantai aamuna mieli oli korkealla. Kelikin muistutti talvea. Ensimmäistä pätkää oli syötetty kuitenkin vain 1,5 kilometriä kun ongelmat alkoivat: auto alkoi käydä kolmella pytyllä. Sen verran Rauli sai kuitenkin vauhtia että vähän pääsi tutustumaan Savon lumi penkkaan. Ykkösen jälkeen ei ollut huoltoa. Siirtymän aikana ei käynti parantunut ja mitään selvää vikaakaan ei löytynyt. Toista ek:ta Rauli pääsi huimat 10 metriä kun loput kolmekin pyttyä lopettivat käymisen. Auto ei siitä suostunut enää liikkumaan joten keskeytysilmoitusta kehiin. Päivän kruunasi soitto huoltomiehiltä, jotka ilmoittivat huoltoauton startin lauenneen. Mutta kyllä reissu kannatti... Maanantaina auto toimi jälleen hyvin. Rauli epäileekin vian syyksi mystistä sähkövikaa, tai sitten kaasareitten jäätymistä. Uusien alustan säätöjen tuomat parannukset jäivät Waltikassa toteamatta mutta Rauli on uskoo että tulevissa kisoissa ne auttavat parempiin tuloksiin. Seuraavaksi Rauli aikoo ajaa Tampereen sprintissä (jos ajetaan kelien takia) tai viimeistään keväällä Blackrocket rallin. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Projekti kuvia Lokakuu 2007 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Rauli Leiviskän Oulun F-cup päättyi ennen aikojaan Legendaarinen "nyt tuli kallis pieti !#!!#!#!#!#!" in-car Talvikauden päätteeksi Viialan hurjat
siirsivät kalustonsa Oulun maisemiin. Luvassa oli kauden kolmas ja talvikauden
päättävä F-ryhmän rahasarjan osakilpailu. Kartanlukijana jatkoi Mika
Mölsä. |
|
|
|
|
| tse kilpailu päättyi nopeasti. 2,95 km ajettuamme ekaa pätkää, löytyi Golffi pian puun ympäriltä. Homma meni näin: "- ajettiin nelosvaihteella täysiä kohti risteystä. Siinä vaiheessa kun normaalisti jarrutetaan, menikin jarrupoljin täysin pohjaan. Löydettiin katseella sivutie, mutta siellä oli siiman takana ihmisiä. Saatiin just väistettyä. Parinkymmen metrin päässä oli kuitenkin jo toinen kilpuri penkassa, osuttiin siihen hieman ja lopulta vauhti pysähty mäntyyn", totesi Leiviskä heti mällin jälkeen. | |
|
|
|
|
Pienen tutkimisen jälkeen näyttää jopa siltä, että ainakin keula täytyisi
vaihtaa, koska lattiapellitkin ovat niin mutkalla. Toimenpiteet selvinevät
lähiviikkojen aikana. |
|
|
|
|
|
Kilpailun a-junioreiden voiton vei Tero Salminen Volvolla. Talvikausi on nyt päättynyt, joten kesällä tavataan taas, kunhan on saatu pajotettua Golffi jälleen kuntoon. Rauli Leiviskä kiittää kaikkia mukana olleita talvikauden päätteeksi. |
|
|
|
|
|
I Raulin tekstit: Mika Hannu |
|
|
Leiviskällä riitti tapahtumaa Mäntsälä-rallissa 3.3.2007 rallikaravaani siirtyi Mäntsälän maisemiin. Kyseessä oli nuorten Sm ralliosakilpailu. Nuorten sarjahan on muuttunut aikaisemmista, kun mestaruudesta voi nykyään ajaa muillakin autoilla kuin pikku n-ryhmän kilpureilla. Rauli Leiviskän ja kartanlukija Mika Mölsän luokkana oli kuitenkin ns. täyteluokka eli normaali a-junioireiden iso f-ryhmä. Kilpailua edeltävä aika oli taasen kiireistä, kun jarrupaloja ei saatu oikeanlaisia ja nyt jouduttiinkin ajamaan siviilipaloilla. Itse Viialasta lähtökin tuotti ongelmia kun huolto-auto jäi heti kiinni, katsastuskortti jäi kotio ym kivaa. Katsastuksessa päästiin korjaamaan liian korkeiksi karanneita ääniä, mutta niin vaan lopulta viivalle päästiin. Ek 1 meni ajollisesti pyllylleen ja kakkoselle koitettiin sitten tulla. Mutta kakkosen alun jälkeen huomattiin virranjakajan pyörijän olevan rikki ja se jouduttiin vaihtamaan kesken pätkän. Sitten jarrujen toimimattomuuden takia ajettiin risteys pitkäksi ja sen jälkeen auto pian sammu kokonaan ja pyörijä jouduttiin vaihtamaan uudestaan. Lopulta kakkosen maalissa ero kärkeen oli yli viisi minuuttia. Ek 3:sta ennen huomattiin, että sähköt prakaa. Kierrosluku ei toimi, vilkut kateissa, mittareita muutenkin pimeänä, flekti eloton ym. Sitten huollossa kävi ilmi, että vika oli ollut termostaatissa, joka oli sekoittanut auton sähköt. Loppureissun auto toimi suorastaan loistavasti! Ek:lla 5 ajettiin hieman penkkaan, mutta se ei kokonaisuutta muuttanut. Seitsemän ajetun erikoiskokeen jälkeen Rauli ja Mika löytyivät yleiskilpailun sijalta 21 ja luokassa kirittiin yhdenneksitoista. Mieltä lämmitti suuresti ek 4 ja ek 5 viidennet sijat pätkäajoissa. Eli vauhdillisesti oli huomattavissa mukavaa parannusta. Vielä kun saadaan yksi ehjä kisa ajettua niin hyvä tulee. A-junioreiden yleiskilpailun vei Petri Vihervuori Escortilla ja Tero Salminen Volvolla tuli toiseksi. Seuraavaksi ajetaan Oulussa 17.3. Kilpailu on samalla talvikauden päätöskilpailu. |
|
|
Rale mukana Raision F-Cupissa Raisioon lähdettiin hyvillä mielin, koska viikolla ajetut testit olivat menneet putkeen. Autoon oli löydetty lisää vetopitoa huomattavasti. EK1 meni vielä vähän totutellessa, eli kuski oli hieman "jäässä". Siitähän ei omega ollenkaa tykännyt. EK2 sujuikin Raulilta jo kohtuu hyvin, aika vaan ei vieläkään ollut sitä mitä piti. EK3:lla sijoitus rupesi sitten jo listalla nousemaan. EK4:lla kyyti nousi jo sen verran paljon, että paikkoja tuli hieman silmille. Kerran jouduttiin jo pakkikin kaivamaan. Sama tahti jatkuin EK5:lla, suoran päässä jarrutus jäi hieman myöhäiseen, joka aiheutti hieman happea. Lievä kytkimen luistaminenkin haittasi tahtia. EK6:lla sama kytkimen luistaminen haittasi menoa. Sitten n. 2km kohdalla Golf ei edes yskähtänyt, vaan sammui Ralen sanojen mukaan kuin saunanlamppu. Vikaa ei pystytty niissä olosuhteissa paikallistamaan, joten kotimatka alkoi taasen liian aikaisin. Tästä Raulin suoritukseen EK nelosella: EK4 Rauli.WMV Kiitokset klipistä JK-Racing, ja huom. kannattaa käydä poikien sivuilla http://www.jk-racing.net/ lataamassa koko versio videosta, on sen verran hyvää tarinaa pojilla. |
|
|
F-Cup rallikausi 2007 avattu F-cup rahasarja alkoi talviosakilpailulla Kauhavalla. F-cup koki pieni muutoksia niin, että nykyään mukana on myös "täyteluokkana" BMW-luokka, perinteisten muiden luokkien lisäksi. Kilpailuja on kuitenkin edelleen 6 kappaletta ja nyt siis suunnattiin Pohjanmaalle. Rauli Leiviskä ja Mika Mölsä lähtivät tänä vuonna myös sarjaan mukaan A-junioreiden puolella. Kilpailu osoitti, että "rale" on vihdoinkin saanut auton tekniikan kuntoon ja saatiin nauttia hyvästä ja ehjästä kilpailusta. |
|
|
|
|
Pientä testiä ajettiin aikaisemmin mm. Evolla ja pienien murheiden korjaannuttua auto saatiin hyvää kuntoon. Vähän aikaa metsästettiin myös lumikelin renkaita, mutta sekin probleema ratkesi Alkupätkillä nelosvaihde hieman pomppi paikoiltaan, mutta loppua kohden ongelmaa ei enään esiintynyt. Moottori oli nyt jopa liian kylmä, mutta se on kaikkien lämpöongelmien jälkeen pelkästään positiivista. Kuutoserikoiskokeella oli ongelmia lisävalojen kanssa, kun ne olivat suunnattu aivan liian ylös ja tästä syystä mentiinkin yksi risteys pitkäksi. Seiska ek oli Raulin mielestä loistavaa rallia ja ennen maalilippuahan se meinasi livetä....mutta maaliin päästiin Pikku kiiruiden takia lukekaa tulokset Tenabista Seuraavat kilpailut ovat 11. helmikuuta harkkapätkää Salossa, sen jälkeen luvassa Lopen Sprinttiä ja Raision F-cuppia |
|
Rauli "The Viialan Vatanen" Leiviskän Traileri projekti Raulilla syntyi ajatus trailerin rakentamisesta. Hommaan ryhdyttiin Marraskuussa ja valmis kärry oli pihassa 27.12, eli aika nopealla aikataululla projekti vietiin läpi. Matkalla ei suurempia esteitä ollut, mitä nyt kerran tuli väärät akselit. |
|
Projektissa käytettyjä tarvikkeita: Runkoprofiilit 50x30x3mm, kehikko 30x30x1,5mm, peltivuoraus 0,6mm, popniittejä n. 2500kpl, Knott akselit / vetopää jotka pitää olla nykysääntöjen mukaan samalta valmistajalta. Pohjavaneri 10mm. Hieman hermoja ja asennusjuomaa (Vishy). Kiitokset asennusporukalle: Isä Leiviskä, Nevalainen, Mölsä, Samu. |
|
![]() |
|
| Rauli
Leiviskä mukana Länsirannikon rallissa 7.10.2006 ajettiin Turun suunnassa F-cup rahasarjan päättävä Länsirannikon ralli. Kilpailu osui syyssateiden aikaan ja lauantaina ropauttelikin silloin tällöin vettä ja se teki tiet aika liukkaiksi. Tiet olivat perinteisen kimurantteja, ihan ajettavia teitä. Joku taisi verrata peltovinkkelimutkia pohjanmaan kisoihin. Kilpailussa oli seitsemän erikoiskoetta ja taas sai huomata että ennen maalilippua ei kannata hellittää, sillä monille kilpailujoille juuri kisan viimeinen mutka oli kohtalokas. Rauli oli saanut tähän kilpailuun kartanlukijakseen Hannu Nevalaisen. Viikolla käytiin ajamassa vähän testiä Evolla keskiviikkona ja tuntui siltä, että lämpöongelmista oli päästy vihdoin eroon. Myös etupyörän kulmia tarkasteltiin ja nekin saatiin kuntoon ennen kilpailua. |
|
EK 1 alkoi ihan mukavasti kun pystyi pitkästä aikaa luottamaan moottoriin. Nelisenkymmentä sekkaa jäätiin kärjestä. Ek 2 oli hankala. Toinen Golffi kuski ajoi pahasti ulos ja Raulikin menetti sossikylttien heiluessa edessä oleville turhaan aikaa, sillä Viialan mies ei saanutkaan aikahyvitystä vaikka joutui pysäyttämään myös autonsa. " - No onneksi ei ajettu kärkisijoista", totesi mies kisan jälkeen. Mutta kärkihemmoille olisi varmaan ollutkin kovempi paikka menettää kisa siihen. Ek 4 meni pipariksi. Heti lähdön jälkeen ajettiin ulos ja auto jäi pohjastaan kiinni, etupyörät ilmassa. Kolmisen minuuttia hävittiin siinä. Ohiajanut Corolla saatiin vielä uudestaan pätkän aikana kiinni ja taas mentiin siitäkin ohi. Olihan mielenkiintoinen pätkä! Ek 5 jäi mieleen huonosta pidosta ja vähitellen alkoi vaihdelaatikkokin pitämään ääntä. Meteli oli kauhea, mutta maaliin saakka sillä tällä kertaa päästiin. Vikoille pätkille laitettiin vähän kapeampaa rengasta ja ajat paranivatkin heti. Kyyti vaan on F-cupin kisoissa aika kylmää. Kisan voitti Olli Lavikainen ja Rauli oli yleiskilpailu 36. Kisasta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun. Kauden viimeinen kilpailu on aina kiva ajaa maaliin ja auto suhtkoht ehjänä. Tästä jatketaan sitten eteenpäin. Ja kiitokset taas kaikille avusta ja kannustuksesta! onnittelut kaikille F-cup rahasarjassa menestyneille! Golf 17 Rallyn kuljettajille tiedoksi: Olemme (Mika, Juha ja Marko) suunnitelleet näiden sivujen lopettamista ensi vuoden alusta alkaen. Samalla loppuisi myös kaikkien kisaraporttien teko. Laivaristeilyllä parin viikon päästä asiasta tehdään päätös joko suuntaan tai toiseen, mutta joka tapauksessa ensi vuoden toiminta täytyy miettiä erittäin tarkasti. Laivalta poisjäävät kuskit saavat esittää ennen reissua mitä mieltä he ovat asiasta...... T. Mika H |
|
| Leiviskä
mukana Kankaanpään F-cupin osakilpailussa
22.7.2006 ajettiin F-Cup rallisarjan neljäs
osakilpailu Kankaanpäässä. Alueella on aina ollut hienoja teitä
ajettavana, mutta tällä kertaa reitti oli hieman liian nopea näille
vehkeille. Keskituntinopeudet nousivat joillakin pätkillä huimiin lukemiin,
mutta toisaalta samahan se on kaikille. |
|
| Rauli
Leiviskällä vaiherikas Waltikka-ralli Kun Viialan Rauli Leiviskä päättää lähteä ajamaan rallia, niin siitä ei tilanteita puutu! Se selviää seuraavasta raportista.. Waltikka ralli ajettiin kesän SM-kauden avauksena. Kisan reitti suuntautui enemmänkin Lounais-Hämeen alueelle ja huoltoparkkikin sijaitsi tutussa paikassa Nuutajärven Lasikylässä. Keli oli lauantaina loistava, pientä tuulen värettä ja riittävästi lämpöä hienoon rallipäivään. Raulin ralli-viikko oli myös suorastaan kuuma, siksi kovilla kierroksilla rallilupaus tuntui koko viikon käyvän. Alkuviikosta asennettu pedalboksi oli laitettu liian lähelle virranjakajaa ja koneen liikkuessa se rikkoontui sitten huolella. Torstaina kuitenkin päästiin jo testaamaan ja homma toimikin, kunnes ohjaustehostin alkoi sylkeä öljyä ulos. Vaihdettiin tehostimen o-rengas ja perjantaina tuntui siltä, että litkut pysyvät sisällä. |
|
Ykköserikoiskokeella ajettiin varovaisesti, mutta sijoitus yllätti positiivisesti. Yleiskilpailun kahdeksansia! Tapio Lauronen ajoi pohjat ja Leiviskän luokan kärkinimi oli Olli Lavikainen. Ek 2 lähdössä sammutettiin auto ja sepä ei lähtenytkään enään käymään. Onneksi oli alamäki ja käynnistyihän se. Startin herätevirtajohto oli irronnut. Pian pätkän alettua ohjaustehostin luopui leikistä ja saimme huomata, että ilman huoltoa joudutaan ajamaan kolmonenkin ilman tehostusta. Sijoitus kakkosella putosi 11:ta. Kolmonen oli tuskien taivalta ja pian sitten irtosi laturin remmikin. Päästiin kuitenkin huoltopaikalle missä alkoi tapahtua. Koko Etelä-Suomi hälyytettiin laturinhihnaa löytämään, mutta eihän sitä löytynyt. Siksi jouduttin laittamaan vanha lähes poikkinainen hihna takaisin ja lähdettiin kohti at-asemaa. Tästä runnuttelusta taas kilpailun johto ei tykännytkään yhtään ja Rauli kutsuttiinkin kisan jälkeiseen nuhteluun kaahailustaan. |
|
| Nelos-ek:n
alussa Rauli laittoi vielä kerran uutta öljyä tehostimeen, mutta öljyä
tuli saman verran pois kun sinne kaatoi, joten ilman tehostinta oli ajettava.
Pian lähdön jälkeen laturin hihna tippui taas pois ja pasmat olivat sen
verran sekaisin, että rengas osui kiveen. Tämä riitti sitten Raulille ja
tällä kertaa kartturina toimineelle Hannu Nevalaiselle. Hannu hoiteli
kartturin hommat hyvin joten harmi, että kisa päättyi liian aikaisin
neloserikoiskokeelle. Kilpailun voitti Anssi Mustonen ja Jani Heikkilä oli Raulin luokan nopein kuljettaja. Seuraava kilpailu taitaa olla taas nuotista, sillä tähdätään Pirelli-ralliin, koska Leiviskällä on nyt intoa ajaa nuottikilpailuja. Autoa tosin olisi saatava hieman luotettavammaksi. |
|
| Leiviskällä
keitti Joensuussa Talvikauden viimeinen ja samalla F-cup rallisarjan kolmas osakilpailu ajettiin 18.3.2006 Joensuun maastoissa. Kilpailun reitti ja tiet saivat osallistujilta runsaasti hyvää palautetta ja Raulikin kehui teitä vuoden parhaiksi. Kilpailussa ajettiin kuusi haastavaa erikoiskoetta ja kyyti oli kylmää. Leiviskän auto oli testeissä osoittautunut hyväksi ajettavaksi, nyt kun sen takapää oli kunnossa. Tekniikkapuolella oli kysymysmerkkinä moottori ja hyvin sujuneen ykköspätkän jälkeen kakkosella alkoikin tapahtua. Yllättäen puolessavälissä lämmöt nousivat 120:een asteeseen ja tehot katosivat sitä myötä. Kahdelle ekalle pohjat ajoivat Jokela / Ferm, mutta he joutuivat keskeyttämään jo kolmosen jälkeen nokalleen menneen nypynylityksen jälkeen. Raulin sijoitus näillä pätkillä kiikkui 35:n sijan paikkeilla. |
|
|
|
Vauhtia kuitenkin löytyi jo neloserikoiskokeella, mutta hieman myöhään. Virkavalta merkkautti pistooliinsa senverran huimat lukemat, että mondeontakapenkillehän sitä päädyttiin. Tästä meni pasmat senverran sekaisin, että saatiin vielä 2 minuuttia at-pisteitä. Kuuden ajetun pätkän jälkeen Rauli löytyy yleiskilpailussa sijalta 28 ja luokassa oltiin 17:sta. Kilpailun voitti Pasi Törmä Corollalla ja Jukka Korhonen niinikään Toyotalla ajoi kakkoseksi. Talvikausi on Viialassa nyt päätöksessään. Kiitämme mielenkiinnosta ja tapaamme kesällä! Raulin tekstit: Mika Hannu |
|
Riku Ainasvuoren ensimmäinen Ralli Rallin moni taituri ja useille osapuolille tuttu, Riku Ainasvuori, toteutti pitkään muhineen haaveensa rallin ajamisesta. Kokemusta Rikulla on rallin eri osa-alueilta paljon kartanluvusta rallin järjestämiseen. Kruunu harrastustoiminnasta puuttui ja sehän tietysti kilvan ajaminen. Toteuttamispaikaksi Riku valitsi Kaloppi Rallin, joka oli aluekilpailu ja käsitti neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan noin 25 kilometriä. Kilpailukalustona toimi Rauli Leiviskän Golffi ja kartanlukijan paikalle istahti Janne Ferm. Tavoitteita ei suuremmin aseteltu, koska kokemukset ralli auton ajamisesta rajoittuivat 20 kilometriin edellisviikon testi pätkällä Urjalassa. B-junioreissa kilpailun palkintoja lähti tavoittelemaan 39 paria, näistä 21 autokuntaa ajoi samassa luokassa kuin Rikukin. |
|
|
|
Kilpailu alkoi reilun kolmenkilometrin rykäisyllä. Rikun ensimetrit eivät luvanneet hyvää sillä kilpa-auto souti tien penkasta toiseen ensimmäiset 500 metriä. Ajorytmi löytyi ensimmäisen risteyksen jälkeen ja erikoiskokeen maalissa Rikulle kirjattiin luokan 9 ja yleiskilpailun 11 nopein aika. Kerrassaan loistava avaus, jota ei varmaankaan kovin moni uskonut ennen kilpailua. Kilpailun toisella erikoiskokeella Riku paransi vauhtiaan ja luottamus renkaisiin kasvoi. Tulostaululle Riku kirjautti yleiskilpailun viidennen, ja luokan kolmanneksi nopeimman ajan. Huoltopaikalla kahden erikoiskokeen jälkeen nähtiin tyytyväisiä ja onnellisia ilmeitä. Kilpailun alku oli sujunut yli odotusten ja oli aika tarkastella tavoitteita. Kaksi erikoiskoetta oli jäljellä ja mahdollisuudet kärkikampailuun oli olemassa. Tosin päivän tarkoitus oli kokemuksien hakeminen ja auton maaliin tuominen ehjänä. Riku ajoi kuin aikamies ja viimeisillä kahdella erikoiskokeella ei merkittävimpiä tapahtumia ollut. Maaliin saapumisen jälkeen oli tarkoitus pakata auto trailerille ja lähteä kotiin saunomaan, mutta eihän se onnistunut. Maalissa tulokset olivat kerrassaan komeaa luettavaa. Yleiskilpailu sijoitus oli 6 ja luokka sijoitus 5. Luokassa palkittiin kuusi parasta ja Rikun 5 sija tarkoitti palkintoa. Ensimmäinen ralli kuljettajana Rikun elämässä, ja heti komeasti palkinnoille. Näin loistavassa suorituksessa on tietenkin omat haitta puolensa. Tämä ei taidakaan jäädä ainoaksi ralli tapahtumaksi Rikun osalta. |
|
| Leiviskä
pettyi Jämsässä Oli aika kauden ensimmäisen F-Cupin rallisarjan kilpailun Rauli Leiviskälle. Sarjan ulkopuolisena mukaan lähdettiin ja ekaa kertaa kartanlukijana oli Mika Paajanen. Hyvin Mika hommasta suoriutui vaikkei maaliin tällä kertaa päästykään. Kisaa edeltävä viikko oli taasen perinteisen haastava. Pyöränkulmia muuteltiin ahkerasti ja se kannattikin sillä varsinkin etupään pystykulmat olivat olleet enemmänkin pielessä renkaan otettua apurunkoon kiinni käännettäessä. |
|
|
|
Kisassa oli Jämsän tyyliin vain 5 erikoiskoetta ja Jyväskylästä tuttuja pätkiä ajettiin tälläkin kertaa. Varsinkin ek:t 1 ja 2 olivat nopeita, mutta kolmosella alkoi sitten syntymään suurempia eroja. Kisan nopeimmin aloitti Jukka Korhonen. Leiviskän sijoitus oli 29 ja kärkeenkin jäätiin jo neljäkymmentä sekuntia. Riemua aiheutti kuitenkin se, että mukaan oli saatu täydet neljä kappaletta uusia 16" Michelinejä ja ajo olikin varsin mukavaa kun pitoa riitti. Kakkonen meni samoilla sijoituksilla ja huollossa otettiin pientä muutosta ilmanpaineisiin. Siitä ei kuitenkaan ollut apua, sillä sijoitus tippui kolmosella 36:ksi. Sitten nelosella Kakariston jälkeen vaihdelaatikosta katosi kakkosvaihde ja kabiinissa alettiin miettimään ajetaanko maaliin. Maali-aateella päätettiin kuitenkin heittää pyyhe kehään, sillä koko laatikkoa ei haluttu hajottaa. Sunnuntaina Ranskasta hälytetty aski-specialisti Järvenpää tutki laatikon ja ilmoitti, että täystuhoa ei tapahtunut ja auto saataneen kuntoon jo ensi viikonlopuksi. Golf 17 Rally toivottaa hyvää kisaa kun Riku Ainasvuori ajaa Kaloppi-rallissa ensimmäisen rallinsa Raulin autolla. Kartanlukijaksi hänelle tulee golfrallylaisillekin tuttu mies, Janne Ferm. Jämsän kisan a-junioreiden voiton otti Pasi Kotila Toyota Starletilla ja myös Janne Jokela/Janne Ferm ajoivat loistavasti. Heidän sijoituksensa yleiskilpailun viides. |
|
| Rauli
Leiviskän ensimmäinen nuottikilpailu ajettu Leiviskä ja kartalukijana toiminut Mika Mölsä olivat lauantaina 14.1 kovan paikan edessä kun perjantaina nuotittu reitti tuli ajettavaksi. Suuren julkisuuden saanut Vanajalinna-ralli olikin tehnyt hienot puitteet erikoiselle kilpailulle, missä julkisuuden hahmoja oikein vilisi varikolla. Viialan garagessa jouduttiin tällä kertaa uusimaan kytkin ja myöskin moottorin käyntihäiriö saatiin poistumaan. Muutenkin auto pelasi varsin hyvin koko kisan ja Rauli hykertelikin suu messingillä sunnuntaina. Tosin viimeisellä siirtymällä pientä röpötystä oli jälleen huomattavissa, joten auto täytyy viedä säätöihin. |
|
|
|
Ralli lyheni neljän erikoiskokoeen mittaiseksi, joten ek-kilometrejä tuli melko vähän. Viimeinen ek olikin niin pientä metsätietä, että oli onni, ettei sinne tarvinnut mennä autoaan hajottamaan. Neljä ensimmäistä ek:ta taas oli kohtuu nopeata ja varsinkin nelosella meinasi tulla uskonpuute vauhdin kanssa, kun nuottikokemusta aikaisemmilta vuosilta ei ole. Pätkät 1 ja 2 olivat Raulille puolituttuja, joten se helpotti vähän asiaa. Maaliin päästiin mukavasti ja sijoitus oli yleiskilpailun 14 ja luokassa tuli 8. sija. Luokan voitti Olli Lavikainen Volvolla. Janne Berg oli yleiskilpailun nopein Mitsubishillä. Mieltä lämmitti myös se että luokkamme voittajalle jäätiin alle 2 minuuttia, mikä ekassa nuottikilpailussa on ihan kohtuullista. Seuraava kilpailu ei ole vielä selvä, mutta F-Cuppiin ei rahkeet ainakaan riitä, lopetti Rauli Leiviskä. |
|
| Rauli
Leiviskän talvikauden avaus Ennen joulua 2005 ajettiin vielä Petäjävedellä Kyläseppä-ralli. Ralliin kohdistui "suuria" odotuksia, kun ensimmäistä kertaa mukana oli juuri lanseerattu vakio 1600-luokka. Ja oli mukaankin houkuteltu peräti MM-rallikuski Jani Paasonen kyseisen luokan vehkeellä. Kilpureita paikalle ilmoittautui vajaa 130, mikä varmaankin oli järjestäjille hienoinen pettymys. Harmi toisaalta, sillä kelihän oli nyt mitä talvisin. Rauli Leiviskän kisaa edeltävä aika oli "hieman" kiireistä. Vaihdelaatikkoa laitettiin Järvenpää Getriebe-Garagessa ahkerasti aina alkuviikkoon asti ja auton sähkötkin oli vaiheessa pitkään. Mutta perjantaina auto alkoi olla kuosissaan ja saatiin keskittyä pikku hienosäätöihin, kuten aurauskulmien säätöön. Renkaitakin tuli hommattua Laaksosen Juhalta, niin sekin asia oli kunnossa. Rengaskoko oli nyt kasvanut 16:ta tuumaan. |
|
|
|
|
Kisan kolme ekaa pätkää meni körökörökirkkoon. Rauli oli ollut piikeillä viimeksi rallissa vuonna 2002, joten totutteleminen vei aikansa. Sijoitukset liikuivatkin häntäpäässä, eikä luokkatuloksissakaan päästy kovin korkealle. Pikkuongelma on myös moottorin käynti, sillä Golffi alkaa röpöttämään 3000-5000 kierroksen tietämillä. Tämä teki varsinkin lähdöt ja risteykset tuskallisiksi. Kolmosella vielä kytkin alkoi yllättäen luistamaan, mutta sama ongelna katosi kuitenkin loppupätkille. Tosin taashan täytyy laatikko irroittaa, notta ongelma saadaan selvitettyä. Hyvä ettei laatikkoa tartte tälläkertaa muuten purkaa, siksi kovaa käsittelyä se Raulin kartturin Mika Mölsän mukaan Petäjävedellä sai. Kartanlukija oli todennut myös, että naisetkin ajavat kovempaa ja tällä kertaa se todellakin piti paikkansa, sillä b-junioreissa Elina Toivola päästeli tosi huimaa vauhtia! Golf17rally onnittelee! Kolme viimeistä pätkääkin meni samanlailla tasaisesti, vaikka vikalla pätkällä nypystä meinasikin lähteä pöpelikköön. Näinollen maaliin päästiin ja sijoituksissa oltiin luokassa seitsemäs ja yleiskilpailussa 13. Kilpailun voitti Janne Nevanpää pikkuluokan autolla ja Rauli luokan voittaja löytyy yleiskilpailun toiselta sijalta eli Tero Savonen. Seuraavaksi kilpailuksi Rauli puheli Vanajanlinna-rallia, mikä ajetaan tammikuussa 2006 ja neljäntenätoista päivänä. |
|
| Leiviskä hyvällä
sijoituksella maaliin Linno-rallissa Valkeakoskella 2.9.2005 ajettu Linno-ralli keräsi taasen parisensataa osallistujaa Historic-rallin muodossa. Mukana tietysti myös täyteluokat heidän lisäkseen. Rauli Leiviskän kartanlukijanana toimi Mika Mölsä ja heidän varsin tapahtumarikkaasta viikostaan seuraavassa. Vaihdelaatikkohan poiki edellisessä rallissa ja sitä laitettiin Järvenpään GearBox-Garagessa ahkerasti niin, että jo puolen viikon maissa se saatiin kiinni. Tämän jälkeen Golffiin iskivät monenlaiset käyntihäiriöt ja esimerkiksi torstaina ja perjantai-aamuna sitä ei saatu käyntiin olleenkaan. Ongelmien aiheuttajiksi paljastuivat puolan rikkoontuminen. Myös sytytysyksikkö oli väärä ja johdinkin oli vielä väärinpäin. Kun auto lopulta Hauhon Sarkkolassa taistelun jälkeen saatiin käyntiin niin suut vetivätkin maireeseen; pyöräteho 187 hp ja moottoriteho karvan yli 200 hepoa. Kotona Viialasssa katottiin vielä vatupassilla kulmia ja eikun kohti lauantain kilpailua. |
|
![]() |
![]() |
Tavoitteeksi pojat ottivat maaliinpääsyn. Ennen starttia vielä puhkesi bensaletku, mutta se saatiin korjattua. Kisassa ajettiin viisi erikoiskoetta reilun kympin pituisia lähes kaikki. Heti alusta huomattiin, että kolmosen välitys oli kuten odotettua liian pitkä. "-Joko ajat kakkosella rajoittajalla vinkuttaen, tai heität kolmoselle ja boooaaa", totesi Rauli muutenkin "hieman" maailmaa nähneestä laatikostaan. Ykkösellä ja kakkoserikoiskokeella he ajoivat yleiskilpailun 12:sta, kun piikkipaikkaa piti Mikael Kettunen. Kolmonen oli vaikea ajaa, mutta sijoitus oli silti hyvä eli kahdeksas. Nelosella perä lähti routarytkystä irti ja ohjaamo olikin pian täynnä käsiä, mutta selvittiin kuitenkin. Sijoitus siellä yhdeksäs. Viimeinen pätkä oli myös tilanteita täynnä. Välillä mentiin kahdella pyörällä pitkä matka ja sitten koluttiin ojanpohjia ja siitä ajorytmi menikin niin sekaisin, että tilanteita riitti muuallakin. Loppupätkä päätettiin ottaa sitten rauhallisesti ja sijoitukseksi tuli siellä sitten yhdeksäs. Ennen maaliinpääsyä moottorin lämmöt vielä nousivat niin, että trailerille Golffi lopulta lykkäsi nesteet pihalle, mutta kokonaisuutena lopulliseen sijoitukseen oltiin kabiinissa varsin tyytyväisiä. |
|
![]() |
![]() |
|
|
|
| Rauli
Leiviskä uudella autolla Alajärvelle Rauli Leiviskä ja kartturinsa Mika Mölsä olivat tehneet kalustonvaihdon ennen Alajärven Nuorten SM:n osakilpailua. Vanha ykköskorimallin Golf meni vaihdossa ja aikanaan Hannu Soikkelin tekemä kakkoskoriGolf tuli Raulille. Auto on nähnyt hieman maailmaa ja sen omistajina ovat ainakin olleet Mikko Alava ja nyt viimeksi sillä ajoi Aku Salminen. Jotkut muistanevat Golfin Kurun F-Cupin kiristyvästä alamäki-vasurissa, missä auton kiepsahti nutulleen. Mutta kohtuu valmis kilpa-auto se kuitenkin on ja varusteista löytyy Brembon jarrua, Poflexsin alustaa, 48 Weberin kaasarit, ohjaustehostin ja tämän kisan jälkeen rikkinäinen Sellholmin laatikko. Uuden maalipinnan pojat myös joutuivat autoon vetäisemään. |
|
![]() |
![]() |
| Autoa
tekniikkaongelmista huolimatta Rauli kehuu vuolaasti. Tehoa on reilusti
enemmän, ajettavuus on helpompi ja ennenkaikkea vakaampi. Kurvit on vanhaan
ykkösmuru-Golffiin verrattuna paljon helpompi, ajaa toteaa Viialan
vauhtihirmu, joka koittaa nyt saada autolla runsaasti kilpailukokemusta. Vauhtia 20.8 ajetussa Myllyahon-saha rallissa ei opikein päässyt näyttämään, sillä ekalla pätkällä alkoivat moottorin käynti-ongelmat varsinkin matalilla kierroksilla ja kakkoserikoiskokeella sitten 2km lähdöstä katosivat ensiksi vaihteet ja sitten kajahti. Luultavimmen legendaarinen peränvälitys otti taasen itseensä. Mutta Leiviskä oli keskeytyksestä huolimatta varsin optimistinen auton kyvyistä ja odottaa seuraavaa rallia jo innokkaasti. Jo kahteenkin seuraavaan kilpailuun esim Linno-ralliin tuli jo ilmoittauduttua, mutta ne taitavat nyt jäädä väliin. Ehkä Rantaralli voisi olla seuraava mahdollinen, vaikka sieltäkin on vähän huonoja muistoja, virnistää Leiviskä. Kilpailun muuten voitti Juha Korvola Ford Escortilla ja Leiviskän parhaaksi sijoitukseksi jäi 18 sija ykköserikoiskokeella. |
|
| Leiviskän
vauhti Urjalassa täysin kateissa Lähes vuoden ajotauon pitänyt Viialan Rauli Leiviskä talutti viivalle keltaisen ykkösmurunsa. Urjalassa 28.5. ajettuun ralliin Rauli sai täyshuolletun vaihdelaatikon. Muutenkin auto on tällä hetkellä aika hyvässä tämmissä. Se on rauhallinen ajaa ja pelaa muutenkin. Pieniä ongelmiakin oli kun tulppa pamahti eekoo 2 siirtymällä, mutta se onneksi saatiin vaihdettua vielä ennen pätkää. Vitosella auto osui hieman kiveen ja sen jälkeen etupää piti omituista ääntä. Se tarvitsee tarkastaa ennen seuraavaa rallia mikä on Waltikka ralli 18.6. Tarkastettavaa jää myös Leiviskän vauhtiin. Se oli Nuutajärvellä täysin kateissa ja Rale jäikin kilpailun 34. sijalle. "Kun ei kule niin ei kule", totesi hieman väsyneen oloinen Viialan rallilupaus sunnuntaina. Kilpailun A-junioreissa voitti Joonas Kolehmainen, kauden komeetta Jarkko Nikara oli toinen ja kolmanneksi ajoi Kari Urrila. Vammalan Petri Pyymäki ajoi myös hyvin, hän oli neljäs. |
|
![]() |
![]() |
Ylös |
|